maanantai 26. tammikuuta 2009

Treeniä

Tänään käytiin treenamassa tokoa Myllypuron väestösuojassa. Robinilta oli autaasti hukassa ihan yksinkertaisimmatkin jutut. Sivulle-käskyn kuullessaan se parkkeerasi hanurinsa mun varpaille, selkä vasten jalkaani... Seuraaminenkin meni penkin alle. Onneksi edes paikallamakuu sujui kohtuudella ja temppu "Fifi" alkaa pikkuhiljaa luonnistua.

Päätin kokeilla myös haukkumiseen puuttumista. Edellinen kokeilu huomiotta jättämisestä raastaa liikaa korvia ;-) Nyt kokeilin herättää sen huomion ja kun hiljenee, kehun ja palkkaan. Toimi aika hyvin. Lopuksi vain kierrokset oli niin kovat, että haukku ja rähinä alkoi heti uudelleen, kun sen oli hetkeksi saanut loppumaan.

tiistai 6. tammikuuta 2009

Kasavuoren valloitus nro 2

Tänään Kasavuoren retkelle lähtivät Robinin lisäksi Nuno, Luca, Kola, Pablo, Devi, Caba, Moko, Kaapo, Aatu, Sesse ja Kiia. Tällä kertaa ei (alueen aikaisemman huolellisen kartoituksen myötä) eksytty, eikä suokaan upottanut.

Oma kamera nökötti autonkäynnistysongelmien jälkeen taas vaihteeksi eteisen pöydällä. Kuvia reissusta löytyy Kolan ja Nunon blogeista.

Reippaan ulkoilun jälkeen Robinilla riitti vielä virtaa Wii Fit:n pelaamiseen


Ja joulukuusen riisumiseen


Ja uuden lelun kokeiluun

sunnuntai 4. tammikuuta 2009

Vesikoirafoorumin kuvahaaste: aiheena herkuttelu

"Joko saa ottaa? Joko? Joko?"



"Pysy aloillas, tipu!"



"Nyt mä SYÖN sut!"

Vesikoiratreffeillä

Aamutoimien jälkeen käväisimme Jakomäessä vesikoiratreffeillä. Mukana oli Kola, Remu, Ronja ja kaksi Pabloa ihmisineen. Totuttuun tapaan rähinöitä ei ilmennyt, vaikka poikia oli taas metsä puolillaan :-)

Kuvat löytyvät Kolan blogista, minun kamerani unohtui eteisen pöydälle.

perjantai 2. tammikuuta 2009

Uusi vuosi

Viimevuotisen käytöksen perusteella osasin kuvitella, että Robin ei ole paukkuarka. Kun keskiyö koitti ja naapurin lapset painelivat pihalle rakettejaan ammuskelemaan, viipotti Robin perässä. Siellä se istui tyytyväisenä poikien kanssa rakettien räiskeessä :-O Harmittaa, etten älynnyt hakea kameraa, vaan hädissäni komensin koiran välittömästi sisälle. Kun Robinilta oli poistettu mahdollisuus osallistua rakettiriehaan paikan päällä, se ihaili pauketta parvekkeelta. Outo koira!


"Tylsääääää!"


"No, en mä nyt tiedä, onko tää sen mukavampaa..."